Eva ja Bruno

Eva Erat, sisustusarkkitehti SIO

Kaikkien merkittävien miesten takana on nainen. Bruno tutustui Evaan (s. 1945, os. Grann) Evan opiskeluaikana v. 1967. Eva toi oman tärkeän panoksensa omaan toimiston toimintaan ja työn sisältöön. Oman toimiston työ on alusta alkaen ollut laaja, käsittäen myös sisustussuunnittelun osaamisen. Eva on valmistunut sisustus-arkkitehdiksi Taideteollisesta korkeakoulusta v. 1968.

GSM +358-(0)50-573 0052
FAX +358-(0)9-5915 5252
eva[at]erat.com

Bruno Erat, arkkitehti SaFa, Tkl, ARK

Bruno, kaiken toimintamme isä, on syntynyt Sveitsin Arbonissa v. 1939. Hänen kiinnostuksensa Suomalaiseen arkkitehtuuriin ja urheiluun toi hänet Suomeen v. 1965. Hän työskenteli mm. Alvar Aallon ja Arne Ervin toimistoissa, kunnes vuonna 1977 perusti oman toimiston yhdessä vaimonsa, Eva Eratin kanssa.
Bruno on intomielinen ekologisten kysymysten asettelija ja vastaaja. Hän on ollut ekologisen rakentamisen ja kestävän kehityksen pioneeri jo paljon ennen muita. Brunon ja Evan oma koti, joka on rakennettu vuonna 1978, on ekologisen rakentamisen ikoni Suomessa.
Bruno on kansainvälisesti tunnettu ekologisen rakentamisen luennoitsija ja kirjoittaja. Hän osallistuu  toimistomme työskentelyyn säännöllisesti. Toimistomme perinteisiin kuuluu mm. Bruno-luennot, joissa Bruno kertoo viimeisimmistä tuulahduksista ekologisen rakentamisen kentiltä.

GSM +358-(0)50-376 1956
FAX +358-(0)9-5915 5252
bruno.erat[at]erat.com